sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Valkoista hyvää: maa-artisokkakeitto


Hauskan kiemuraiset maa-artisokan mukulat näyttävät siltä, että niiden kuoriminen on mahdoton tehtävä. Niin se melkein onkin, ellei onnistu keittämään niitä juuri sopivan kypsiksi, jolloin kuori irtoaa mukavasti vetämällä kuin kaltatusta tomaatista ikään. Maa-artisokan keittoajan pitäisi olla n.15 minuuttia, omistani tuli mössöä kun vartin kohdalla ne tuntuivat vielä niin kovilta, että päätin hiukan pidentää keittoaikaa. Tässä tapauksessa se ei onneksi haitannut, kun aikomus oli joka tapauksessa tehdä sosekeittoa. Ylikypsien mukuloiden kuoriminen oli kyllä astetta tuskallisempaa, että sikäli en suosittele tätä menetelmää. 


Keitto kuitenkin valmistui ja maistui kerrassaan hyvältä. Ihmeellistä, miten noin maanläheisen näköisessä mukulassa voikin olla niin hienostunut maku!

Maa-artisokkakeitto 

1 kg maa-artisokkia
1-2 perunaa
1 sipuli
loraus öljyä
n. 1 l kasvislientä
2,5 dl kermaa
suolaa
muskottipähkinää
mustapippuria
sitruunamehua

Keitä perunat ja maa-artisokat kypsiksi (koosta riippuen perunan keittoaika on hiukan pidempi kuin maa-artisokan). Anna jäähtyä sen verran, että saat ne kuorittua. Hienonna sipuli ja kuullota öljytilkassa. Lisää kuutioidut maa-artisokat ja perunat  sekä kasvisliemi. Kiehauta. Lisää mausteet, soseuta keitto ja lisää lopuksi kerma. Anna hautua hetki, tarkista maku, syö ja nauti!

Kuten kuvasta voi päätellä, maa-artisokka on auringonkukan eikä artisokan sukulainen. Kuva täältä.