Tanssivat objektit

Viimeiselle viikolle on osunut kaksi hyvää asiaa, joiden nimessä on määre tanssiva.

Kuva täältä

Ensimmäinen oli Erik Wahlströmin kirja Tanssiva pappi (2004), tiiliskiviromaani, jota luin koko pitkäperjantain. Kirja kertoo kansakoulun isäksi tituleeratun Uno Cygnaeuksen (1810-1888) tarinaa käsittääkseni suunnilleen tunnettuja faktoja kunnioittaen. En ole historiallisten elämäkertojen suuri ystävä (ja aihekin kuulostaa pikkuisen tylsältä), oli onnellinen sattuma että tartuin tähän! Tanssiva pappi ei nimittäin suinkaan ollut kuivakka kuvaus nuhteettomasta historian suurmiehestä vaan kiinnostava, hauska, satiirinen, liikuttava lukuromaani naisia rakastavasta miehestä, jonka elämän käänteet saneli lähinnä sattuma eikä tiukka määrätietoisuus.

Cygnaeuksen 16-vuotiaana aloitetut opinnot venyivät yhdeksänvuotisiksi laaja-alaisen opiskelun ja innokkaan opiskelijaelämän ansiosta. (Romaani alkaa siitä, mihin tämä aikakausi päättyy eli Cygnaeuksen pappisvihkimyksestä.) Cygnaeuksen myöhempään elämään mahtui kiinnostavia vaiheita, mm. viiden vuoden pesti Alaskan Sitkassa venäläisen siirtokunnan ensimmäisenä luterilaisena pappina. Tälle matkalle hän lähti puolipakolla aviottomasta lapsesta johtuvien työnsaantivaikeuksien siivittämänä. Kansakouluaate oli Cygnaeuksen hengenlapsi: hän perusti Jyväskylän opettajaseminaarit, ja hänen visioitaan olivat mm. koulun erottaminen kirkosta, ruumiillisen kurituksen kieltäminen sekä taitoaineiden sisällyttäminen opetukseen. Ansaitsee tittelinsä, siis. Lukulistalle lisätään Wahlströmin muu romaanituotanto: Jumala (2006) sekä Runebergistä kertova Kärpasenkesyttäjä (2010).

Toinen tanssiva oli Logomossa eilen nähty Tanssiva torni, Aurinkobaletin 30-vuotisjuhlateos. Yli 1,5 tuntia audiovisuaalista tykitystä, mitä siitä voi sanoa? Pidin kovasti karusta tehdaslavastuksesta, ryysyisestä puvustuksesta, ilmeikkäästä valaistuksesta ja siitä, että musiikki tuotettiin suurelta osin paikan päällä. Venäläistä haitarimusiikkia ja rytmikästä sahansoittoa, muunmuassa :-). Tanssijat olivat tietysti uskomattoman taitavia ja alkupuolen koreografiat hienoja. Muovikalvoja, -putkia ym. rekvisiittaa, savua, tulta ja valoa käytettiin hienosti kuvien ja tunnelmien luomiseen.

Kuva täältä

Lavalla, siinä tornissa, tapahtui niin paljon yhtäaikaa, että oli pakko valita mitä hahmoja ja tapahtumia millonkin seurasi. Noin puoliväliin asti kuvittelin kuitenkin, että esityksessä on jonkinlainen juoni :-). Sen jälkeen teos jotenkin hajosi, tai sitten vain väsähdin itse alati vaihtuviin kuviin ja liian korkeisiin desibeleihin. Koreografinen tanssiminen jäi vähemmälle, esittäjät keskittyivät erilaisten härpäkkeiden rakenteluun - tuntui kuin olisi siirrytty nykysirkuksen puolelle, mutta lähinnä niihin esivalmisteluihin ilman varsinaisia temppuja... visuaalista kikkailua ja kakofoniaa ilman pointtia,  hieman kärjistetysti sanoen.

Pienestä parjauksesta huolimatta Tanssiva torni oli hyvinkin kokemisen arvoinen, alkuosan upeat vaikutelmat jäivät kuitenkin päällimmäiseksi mieleen. Ja Logomo itsessäänkin on tilana ehdottomasti tutustumisen arvoinen.