torstai 10. helmikuuta 2011

Mustasilmäpapuisa salaatti

Vähän hiljaista on ruokarintamalla mustan teemavärin aikaan. Mustasilmäpapujen mustat, no, ne silmät, saavat käydä heikosta verukkeesta tällä kertaa. Mr. Googlella ei ollut mustasilmäpavuista paljonkaan sanottavaa, joten korjaan tilannetta omalta osaltani julkaisemalla tämän hyvin simppelin salaatin ohjeen. Mustasilmäpavut ovat kuulemma jotenkin koristeellisen näköisiä - siitä voi olla montaa mieltä, mutta ehdottomasti pidän niiden mausta, joka muistuttaa aika paljon kikhernettä.

Mustasilmäpavut odottelevat lävikössä.
Pikaruokaa parhaimmasta päästä:
Mustasilmäpapusalaatti

purkillinen (n. 400g / 4dl) kypsiä mustasilmäpapuja
ruukullinen revittyä (frisee-)salaattia
rasiallinen pisaratomaatteja puolikkaina
150g kuutioitua fetajuustoa
10 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
(oliiviöljyä)
puolikkaan sitruunan mehu

Hetki ennen sekoittamista.

Kaikki ainekset kipataan kulhoon ja sekoitetaan. Koska sekä feta että aurinkokuivatut tomaatit oli säilötty öljyyn, ei sitä tarvinnut nyt lisätä sitä erikseen. Sitruunamehun puristin suoraan papujen päälle, koska niiden maut sopivat niin hyvin yhteen. Sanomattakin lienee selvää, ettei ainesten määrällä (tai laadulla, sen puoleen) ole tässä suurtakaan merkitystä, tämä on vain yksi toimiva kombinaatio. Perusteluina kuitenkin mainittakoon, että pisaratomaatit maistuvat yleenä paremmalta kuin kirsikkatomaatit ja friseesalaatti on mukavan kiharaista ja kuohkeaa. Ja fetajuusto sekä tomaatit kaikissa muodoissaan ovat aina hyviä ja kannatettava lisä ruokaan kuin ruokaan :-).

No minne ne ainekset nyt katosivat? :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti